Ajatuksiani kasvattamisesta ja odotuksiani pennunostajalle

Tavoitteet ja prioriteetit

Tavoitteenani on kasvattaa hyväluonteisia, terveitä ja rodunomaisia collieita, joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Pyrin kohti iloista, tasapainoista, reipasta ja toimintakykyistä luonnetta ilman koiran hyvinvointia, arkea ja harrastuksia hankaloittavia arkuuksia. Terveydellä tarkoitan koiran kokonaisvaltaista terveyttä, joka huomioi myös PEVISA-kriteerien ulkopuoliset sekä esimerkiksi lisääntymiskäyttäytymiseen liittyvät asiat. Esimerkiksi erilaiset allergiat, suolisto-ongelmat, iho-oireilu ja neurologiset sairaudet voivat muodostua koiran hyvinvoinnin kannalta huomattavasti merkityksellisemmäksi kuin vaikkapa lievä CRD tai siistit C:n lonkat. Luonteen ja terveyden osalta painotankin erityisesti koiran päivittäistä hyvinvointia ja arjen mutkattomuutta, vaikka tavoitteenani onkin kasvattaa myös monipuolisiksi harrastuskavereiksi soveltuvia koiria. Ulkomuodon osalta tavoitteenani on ensisijaisesti toimiva, tasapainoinen ja terverakenteinen koira.

Rotumääritelmän mukaan (pitkäkarvaisen) collien tulisi olla "ystävällinen, ei vähääkään hermostunut eikä aggressiivinen. Erinomainen seurakoira, ystävällinen, iloinen ja aktiivinen, tulee hyvin toimeen lasten ja toisten koirien kanssa." Lisäksi collie on rotumääritelmän mukaisesti työkoira. Nämä kuvaukset ohjaavat jalostustavoitteitani luonteen osalta. Rodussa esiintyy jonkin verran erilaisia arkuuksia ja toimintakyvyn puutteita, joita en toivoisi collieilla tavattavan. Pyrin kohti tasapainoista, ennemmin vakaata, varmaa ja sopeutumiskykyistä kuin korostuneen vilkasta luonnetta. Aktiivinen ja toimelias collien tulee ilman muuta olla, mutta ajattelen, että sen tulisi pystyä toimimaan ennemmin hermojensa kuin puhtaasti vilkkauden ja taistelutahdon kannattelemana. Toimintakyvyn ja hermojen ohella toivoisin rotuun aavistuksen enemmän kovuutta. Collie on collie, ja tietty (ohjaaja)pehmeys on sille rodunomaista. Liiallinen pehmeys on kuitenkin ongelmallista, erityisesti yhdistyessään arkuuksiin, heikkoihin hermoihin/toimintakykyyn ja/tai terävyyteen. Toimivan luonteen tärkein mittari on nähdäkseni sujuva ja mutkaton arki.

Luonne ja terveys ovat prioriteeteissani aina ennen ulkomuotoa. Myös rotujemme monimuotoisuuden vaaliminen on minulle tärkeää. Jalostuskoirien yksipuolinen käyttö kaventaa käytettävissä olevaa geenimateriaalia jatkuvasti. Siksi pyrin omilla jalostusvalinnoillani mahdollisuuksien mukaan välttämään kaikkein käytetyimpiä uroksia ja niiden kertaantumista sekä tarpeettomia uusintayhdistelmiä. Tavoitteenani ei ole lisätä koiramäärää, vaan tuottaa tarkoituksenmukaisia yhdistelmiä, joista jokainen veisi rotua jollakin tapaa eteenpäin. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei mikään koira tai yhdistelmä ole täydellinen tai riskitön.

Haluan varmistaa kasvateilleni parhaat mahdolliset lähtökohdat niiden tulevaan elämään. Tämä työ alkaa jo ennen astutusta ja jatkuu luovutusikään saakka - toki olen erittäin mielelläni tukena myös sen jälkeen.

Ravinnon merkitys jo ennen syntymää

Tänä päivänä tiedetään, että suolistoterveydellä on merkittävä vaikutus koiran kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Tiedetään myös, että vahva mikrobisto tukee suoliston terveyttä ja että pohja suolistomikrobistolle - joko hyvä tai huono sellainen - saadaan jo kantoaikana emältä. 

Omat koirani, niin jalostukseen suunnitellut kuin kaikki muutkin, syövät pääosin raakaruokaa (lihaa, kalaa, kananmunaa, sisäelimiä, luita), jota täydennän kasvikunnan tuotteilla ja tarvittavilla lisillä. Tämän ohella ne saavat myös erilaisia nappuloita, märkäruokia ja makkaroita mm. treenien yhteydessä. Avainasiana ruokavalion koostamisessa pidän monipuolisuutta.

Ajattelen, että monipuolinen ruokavalio vahvistaa paitsi jalostusnartun omaa, myös mahdollisten pentujen terveyttä. Lisäksi narttu saa jo ennen astutusta esimerkiksi erityisesti tiineille nartuille ja pennuille tarkoitettua omega3-lisää ja kantoaikana muitakin lisäravinteita, joiden on tarkoitus tukea pentujen fyysistä ja henkistä kehitystä.

Pikkupentuaika

Pennut tutustuvat monipuoliseen ravintoon pikkupentuaikanaan toki myös itse. Ne tottuvat meillä erilaisiin eläinproteiineihin, joita annan ensisijaisesti lihana, kalana ja sisäeliminä - en ainoastaan teollisen nappulan muodossa. Nappulaakin ne saavat, sillä moni koti suosii esimerkiksi 50/50-ruokintamallia, ja siksi nappuloihinkin on hyvä tottua. Lisäksi ne saavat pieniä määriä erilaisia marjoja ja kasviksia sekä tärkeitä rasvahappoja. Kannustan pentukoteja jatkamaan monipuolista ruokintaa myös luovutuksen jälkeen, sillä uskon, että sen avulla voidaan ehkäistä monenlaisia haasteita tulevaisuudessa.

Ruokintaan liittyvien asioiden lisäksi sosiaalistaminen on minulle tärkeää. Pennut elävät meillä kotona muun arjen keskellä ja tottuvat erilaisiin kodin ääniin, pintoihin, hajuihin, ihmisiin, aikuisiin koiriin ym. Niille järjestetään erilaisia virikkeitä ja niiden kanssa tutustutaan elämään myös kasvattajan kodin ulkopuolella. Samalla tulee tutuksi esimerkiksi autoilu, ja pennut altistuvat myös erilaisille bakteerikannoille. Pidän tärkeänä, että pennut saavat hyviä kokemuksia ympäröivästä maailmasta jo ennen luovutusikää, sillä tärkein sosiaalistumisikkuna jää muutoin hyödyntämättä. Lisäksi ne pääsevät tällä tavoin kokemaan erilaisia uusia asioita turvallisesti yhdessä emänsä ja sisarustensa kanssa. Sosiaalistaminen ei tarkoita sitä, että pentuja kuormitetaan ja altistetaan uusille tilanteille jatkuvasti, vaan niille turvataan ennen kaikkea myös riittävästi lepoa.

Panostan siihen, että vietän paljon aikaa pentujen kanssa. Jo pelkkä pentujen hoitaminen ja sosiaalistaminen ottaa toki aikansa, mutta sen lisäksi haluan tutustua niihin mahdollisimman hyvin ja nähdä niitä erilaisissa tilanteissa, niin sisarustensa kanssa kuin myös yksilöinä. En voisi kuvitella varaavani pentuja tuleville pentukodeille puhtaasti esimerkiksi värin tai sukupuolen perusteella, vaan minulle on tärkeää, että kukin pennuista päätyy itselleen mahdollisimman sopivaan kotiin. Kaikkea ei pikkupennuista ole mahdollista nähdä tai ennustaa, ja yksilölliseen kehittymiseen vaikuttaa paljon myös tuleva elinympäristö. Jotkin persoonallisuuserot voivat kuitenkin näkyä jo varhain.

Luonnollisesti pennut myös madotetaan, terveystarkastetaan, silmäpeilataan ja rekisteröidään asianmukaisesti, ja niiden erilaisista tarpeista huolehditaan pieteetillä läpi pikkupentuajan. Ensimmäiset viikot rauhoitetaan ylimääräisiltä vierailijoilta rauhallisen kasvuympäristön varmistamiseksi ja turhien tartuntojen välttämiseksi.

Odotuksiani pennunostajalle

Toivon kasvattieni päätyvän koteihin, jotka huomioivat koiran laji- ja rotutyypilliset tarpeet ja pystyvät tarjoamaan sille riittävästi monipuolista liikuntaa, mielekästä tekemistä ja yhteistä aikaa. Collie on erinomainen seuralainen, joka ei kuitenkaan viihdy ainoastaan sohvaperunana, vaan kaipaa säännöllisesti toimintaa ja erityisesti yhteistä puuhaa oman ihmisensä kanssa. Tekemisen ei tarvitse olla viralliseen koetoimintaan tähtäävää, vaikka erilaiset koiraharrastuslajit ovatkin yksi erinomainen tapa lujittaa suhdetta koiran kanssa ja antavat myös jalostuksellisesta näkökulmasta arvokasta tietoa koiran ominaisuuksista. Jokainen koira tulee kuitenkin huolellisesti sosiaalistaa sekä vähintään peruskouluttaa erilaisten arjessa tarvittavien taitojen ja pelisääntöjen osalta. 

Erityisesti pentuaikana on tärkeää, että koira pääsee käyttämään kroppaansa monipuolisesti, erilaisilla pohjilla vapaana liikkuen. Mikään määrä asfalttilenkkejä hihnassa ei korvaa metsälenkkejä vapaana. Myös sosiaalistamisen, arkitapakoulutuksen ja laadukkaan, monipuolisen ravinnon merkitys pennun kasvulle ja kehitykselle on suuri.

Koiranomistajan tärkeä rooli

Haluan omalta osaltani myötävaikuttaa siihen, että meillä olisi terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia collieita jatkossakin. Tähän ei kuitenkaan kukaan pysty yksin, vaan panostusta rodun tulevaisuuteen tarvitaan kasvattajien lisäksi myös aivan tavallisilta koiran omistajilta. Jotta tulevien jalostusvalintojen tueksi olisi jatkossa käytettävissä riittävästi tietoa, on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni koira terveystutkitaan aikuisena vähintään lonkkien, kyynärien ja silmien osalta - mieluusti myös selän. Tämä koskee yhtä lailla jalostukseen suunniteltuja kuin ns. kotikoiriakin, jotka ovat valtavan tärkeä osa kokonaisuutta, vaikka eivät itse koskaan lisääntyisikään. Terveystutkimukset ovat kuitenkin myös ja ensisijaisesti satsaus oman koiran hyvinvointiin, sillä niistä saatavalla tiedolla voi olla olennainen merkitys mahdollisten tulevien terveysongelmien ja kipujen tunnistamisessa, ennaltaehkäisyssä ja/tai lievittämisessä. Kasvattajan olisi lisäksi tärkeää saada avointa palautetta myös kasvattiensa luonteista, mahdollisista arkuuksista, arjen haasteista sekä sellaisista terveysongelmista, jotka eivät välttämättä virallisissa terveystarkastuksissa nouse esille (esim. suolisto-ongelmat, iho-oireilu jne.). Rodun monimuotoisuuden turvaamiseksi olisi tärkeää, että mahdollisimman moni jalostukseen soveltuva koira olisi siihen tarvittaessa käytettävissä, joten toivon, ettei kasvattejani kastroitaisi harkitsemattomasti tai puhtaasti ns. mukavuussyistä.

Yleisesti ottaen pidän tärkeänä, että keskusteluyhteys kasvatinomistajan ja kasvattajan välillä toimii, ja koiran kanssa koettuja iloja ja murheita sekä mahdollisia kysymyksiä/pulmatilanteita voidaan jakaa avoimesti. Toivoisinkin kuulevani aika ajoin kasvattieni kuulumisia, ja pyrin myös järjestämään silloin tällöin mukavaa yhteistä tekemistä kasvattiporukalle. Erityisen tiivistä yhteistyötä toivon ja edellytän mahdollisilta sijoituskoiran haltijoilta, joilla on tärkeä rooli kasvatustyössä, sillä kaikkia potentiaalisia pentuja ei ole mahdollista jättää kotiin kasvamaan.

Pennun myynti ja sopimusehdot

Pennun kaupasta tehdään kirjallinen sopimus, joka sisältää SCY:n liitteen rodun perinnöllisistä vioista ja sairauksista. Pennun ostaja sitoutuu teettämään koiralle aikuisena vähintään PEVISA:n mukaiset terveystutkimukset. Uroksen omistajat sitoutuvat olemaan kastroimatta koiraa ilmoittamatta siitä etukäteen kasvattajalle. Näiden sopimusehtojen tarkoituksena on turvata rodun tulevaisuutta ja tarjota minulle kasvattajana välttämätöntä tietoa kasvattieni terveydestä, jotta minulla on käytettävissäni riittävästi tietoa jalostusvalintojen tekemiseksi myös seuraavien sukupolvien kohdalla. 

Yllä kuvaamani asiat ovat minun tapani toimia ja kertovat siitä, mikä on juuri minulle kasvattajana tärkeää. Kasvattajia on monenlaisia, eivätkä minun ajatukseni ole ainoita oikeita. Pidän molemminpuolista luottamusta tärkeänä ja ajattelen, että kasvattajan ja kasvatinomistajan ajatusten tulisi ainakin pääpiirteittäin kohdata, jotta yhteistyö on sujuvaa myös luovutusiän jälkeen. Mikäli sopimusehdot tai muut odotukseni pennunostajalle tuntuvat kohtuuttomilta, etsithän pentua toisaalta.


Kuva: Tea Palander